Ajattelen, siis olen?

Heippa!

Taas täällä. Ei ole irronnut sen suurempia aivotuksia pitkään aikaan, enkä väkisin ole halunnut yrittää pusertaa irti mitään, mutta nyt on taas sanottavaa. Ilman sen pidempiä jaaritteluita suoraan asiaan…

Olen huomannut itsessäni piirteen, joka aina silloin tällöin tuntuu ajavan minua itseäni hulluuteen. Ongelmakohta on omat ajatukset yhdistettynä ”ylimääräiseen” aikaan. Ylimääräisellä ajalla tarkoitan niitä hetkiä, kun tulee sellainen tilanne, että ehtii syventyä liikaa omien ajatusten pariin. En missään nimessä sano, että se olisi täysin huono asia; omien ajatusten selviminen on toisinaan ja hyvin useissa tilanteissa välttämätön prosessi. Toisaalta se voi olla myös pahasta, ainakin siinä kohtaa, kun ajattelu käy liialliseksi ja omilla ajatuksilla alkaa turhan mässäilyn ja vetvomisen. Syyllistyn tähän itse toisinaan todella pahasti ja hyvinkin stressaavassa mittakaavassa, mutta olen koittanut päästä siitä eroon,pelkästään itseni ja hyvinvointini kannalta.

No eihän kaikesta pääse irti mitenkään, sehän on selvää. Vaikka kuinka yrittää päästä eroon jostakin asiasta omassa mielessään, oli kyseessä sitten pieni tai isompi asia, niin tavalla tai toisella se on aina jotenkin mukana matkassa. Ehkä hieman tyhmää sanoa, mutta toisinaan toivon, että pystyisin olla ajattelematta mitään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vain unohtaa kaiken hetkeksi, ikään kuin laittaa kaiken paussille ja olla vain siinä hetkessä, mikä on käsillä juuri silloin, ja sitten, kun taas tuntuu siltä, niin palata asian pariin. Kyllähän se periaatteessa onnistuu, mutta ei kuitenkaan kokonaisvaltaisesti.

Tällaisia mietteitä tänään, huomenna taas uusi päivä.
Kiitos, jos jaksoit lukea! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

54 − 49 =